Kotiutuvan puhe SATTR:n kotiuttamisjuhlassa

Vänrikiksi 9.7. ylennetty varusmiespappina toiminut Marko Särkilahti piti kotiutuvan puheen SATTR:n kotiuttamisjuhlassa 8. heinäkuuta. Patterin päällikkö oli pyytänyt Markoa pitämään puheen viisi minuuttia ennen juhlan alkamista ja puhe syntyi omaa puheenvuoroa odotellessa.

Kuva: Sirkka Ojala 9.7.2010

Kotiutumisjuhlan puhe 8.7.2010 (ex tempore)

Herra eversti, hyvät kutsuvieraat, henkilökunta, hyvät naiset ja herrat sekä erityisesti kotiutuvat varusmiehet.

Olen kokelas Särkilahti ja toiminut varusmiespappina tämän saapumiserän aikana. Luettuani koko saapumiserältä keräämämme palautteet, voin sanoa, että moni meistä arvostaa tätä kokemusta vasta jälkeenpäin. Moni meistä kuitenkin kertoi saaneensa evääksi elämään Muken eväspussien lisäksi myös kärsivällisyyttä ja kokemuksia, joihin ei varmasti siviilissä törmää.

Muistan itse vielä loistavasti alokkaaksi astumisen, jolloin pyörimme ihmeissämme lamellin käytävillä. Joku taisi ensimmäisenä päivänä ilmoittautua päivystäjälle vessaankin. Silloin ei todellakaan uskonut tällaisen päivän koittavan.

Sekä ilon että hajotuksen hetkiä on palveluksessa riittänyt. Ensimmäinen kerta, kun sai vetää tykin kahvasta, kuului niihin hienoimpiin. Joskus AUK:n aamuliikunnassa rankkasateessa tai RUK:n -30 asteen pakkasessa saattoi pikkaisen hajottaakin. Ehkä 20 vuoden päästä muistelemme kuitenkin jo innolla kuinka alokkaana marssimme kymmeniä kilometrejä, ainakin 10 telamiinan kera. Nämä kokemukset ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä veteraanit kokivat tositilanteessa. Vahvat puolustusvoimat mahdollistavat kuitenkin sen, ettei meidän tarvitsisi sitä tositilannetta kokea.

Lopuksi haluan kiittää muonituskeskusta, varuskuntasairaalaa sekä kaikkia kouluttajia, erityisesti kapteeni Janne Vähätaloa omastani ja koko tykistöpatteriston hyvästä koulutuksesta. Sotilaskodille myös erityiskiitokset, sillä palautteestakin näki, että sotku on ollut yksi tärkeimmistä intissä jaksamista auttavista tahoista.

Marko Särkilahti