Etusivu Alaosastot Hallitus Ajankohtaista Toiminta Tykit Pyhä Barbara Tulikomentoja Linkkejä

 

 

 

 

 

 

AJANKOHTAISTA

KILLAN TIEDOTE 20.4. Tampereella pidetystä Soviet Story esityksestä ja
sotasyyllisyys-seminaarista.

Ma 20.4 järjestettiin Tampereella Technopoliksessa tilaisuus:
The Soviet Story -elokuvan esitys, sotasyyllisyys-seminaari ja ehdotus Lenin-museon nimen
ja toiminnan muuttamiseksi.

Tapahtumaan osallistui yleisöä yli 120 henkilöä ja kaikkia halukkaita ei voitu päästää sisään, koska sali oli ääriään myöden täynnä. Tilaisuus oli asiallinen ja informatiivinen ja yleisö kiitti järjestäjiä.

Soviet Story -elokuva valotti erityisesti Leninin ja Stalinin ajan hirmuhallinnon
aikaansaannoksia ja joukkotuhonnan yhteistyötä saksalaisten natsien kanssa.

Systemaattisissa murhissa menehtyi kymmeniä miljoonia ihmisiä useissa valtioissa. Ihmisarvoa ei kunnioitettu.

Vaikka tapahtumat ovat kammottavia, niitä ei saa peitellä ja niistä on erittäin tärkeää tietää.
Turvallinen tulevaisuus meille ja lapsillemme pohjautuu olemassa oleviin tosiasioihin.

Elokuvan jälkeen Pro Karelia ry:n pääsihteeri Veikko Saksi esitelmöi asiantuntevasti ja laajasti sotasyyllisyydestä.

Sotasyyllisyys-tuomioiden, jotka ovat karkea vääryys, purkaminen on juridisesti melko yksinkertaista.

Poliittinen päätöksenteko on toistaiseksi puuttunut.
Tuomioiden purku on suomalaisten itsensä suoritettava, oikeuslaitoksemme on juridisesti purettava sotasyyllisyystuomiot ja todettava julkisesti uhrien syyttömyys. Tämä on erittäin tärkeä asia Suomelle oikeusvaltiona ja suomalaisille virallisen syyllisyyden taakan kumoamisessa.

Tampereen Lenin-museon uudeksi nimeksi ehdotettiin ”Totalitarismin museo”.
Toiminta-ajatus olisi kunnioittaa kymmenien miljoonien - erityisesti kommunismin – uhrien muistoa.

Samalla kävijä ymmärtäisi ja muistaisi entistä paremmin, kuinka Suomi ja suomalaiset välttivät tuhoutumisen sotaveteraaniemme ja sotien sukupolvien taistelun ansiosta.
Tampereen Seudun Tykistökillan ja Tykistöprikaatin killan puheenjohtajat ilmoittivat kannattavansa ehdotusta.

Yleisökeskustelun jälkeen Tykistöprikaatin killan puheenjohtaja Matti Soini lausui kiitokset yleisölle ja järjestäjille
ja päätössanat.

Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen ei päässyt tilaisuuteen, koska alkuperäinen ohjelma ja paikka muuttuivat Tampereen yliopiston tekemän yllättävän viime hetken tilavarauksen perumisen takia. Alkuperäinen tilavaraus oli tehty Tampereen yliopiston Paavo Koli -saliin.

Seuraavien Soviet Story -tapahtumien järjestämistä valmistellaan.


Tampereen Seudun Tykistökillan puheenjohtaja Yrjö Inkinen avasi tilaisuuden ja Tykistöprikaatin Killan puheenjohtaja Matti Soini päätti tilaisuuden.

Tilaisuuteen tuli yli 120 henkeä.


Pro Karelia ry:n pääsihteeri Veikko Saksi.

Ohessa tapahtuman avaussanat (Tampereen Seudun Tykistökilta, pj Yrjö Inkinen).

Soviet Story kutsu ja ohjelma

Soviet Story -dokumentin 15-kielisen dvd:n voit ostaa Karelia Klubi Kaupasta: www.kareliaklubi.com tai 05 5414 650 puh tai 05 5414 651 fax.